Biotalouteen pintaa syvemmälle – biotalouden erikoistumisopintojen lähijakso 11.-12.10. 2018

Biotalouden erikoistumiskoulutuksen lähijakso aloitettiin omien henkilökohtaisten oppimissuunnitelmien esittelyllä pienryhmissä. Pienryhmät oli jaettu kehittämistehtävien aihealueiden perusteella. Tavoitteena oli antaa ja saada vertaispalautetta omasta opiskelu- ja kehittymissuunnitelmasta, HEKOPSista.  Pienryhmissä keskusteltiin vilkkaasti, sparrattiin toisia, vaihdettiin tietoja, verkostoiduttiin ja annettiin hyviä vinkkejä toisten kehittämistehtäviin. Keskustelut koettiin tärkeinä ja toivottiin, että myös lähipäivien välille löytyy keskustelualusta, joka mahdollistaa keskustelujen jatkumisen.

HEKOPSeja puntaroimassa

Päivän päätteeksi tutustuttiin Karelia-Ammattikorkeakoulun Sirkkalan Energiapuistoon, joka on uusiutuvan energian oppimis-, tutkimus- ja kehittämisympäristö. Sirkkalassa on mahdollista tutkia, kehittää ja opettaa erityisesti puupohjaiseen bioenergiaan ja aurinkoenergiaan liittyviä asioita.

Joonas Hirvonen esittelee aurinkoenergiamittauksen tuloksia

 

Toisen päivän alkupuoli käytettiin biotaloutta käsittelevän lainsäädännön kysymyksiin. Linnunmaa Oy:n asiantuntijat luennoivat aiheesta eri näkökulmista. Luennot liittyivät Hiilitaloudesta biotalouteen –opintojaksoon. Luennoilla kävi selväksi, että biotalous ei ole mikään ”vapaalippu” yritystoiminnalle, vaan sitä säätelee hyvin moninainen lainsäädäntö, ja toimijoiden tulee olla tästä tietoisia.

Eeva Punta Linnunmaa Oy:stä luennoi biotaloutta säätelevästä lainsäädännöstä

 

Iltapäivän ohjelmassa oli Biotalouden ennakointi ja innovaatiot –opintojakson ryhmätyöskentelyä. Ryhmät työstivät etukäteen annetusta materiaalista tehtävää esitystä. Palautteen perusteella kolmen korkeakoulun yhteisen koulutuksen suorittaminen tuo opiskelijalle lisäpähkäiltävää jo ihan teknisestä näkökulmasta, esimerkiksi oppilaitosten erilaisista tietojärjestelmistä johtuen. Itä-Suomen Bioerko-tiimi on tunnistanut monia erilaisista käytännöistä johtuvia haasteita ja opiskelun selkeyttämiseksi tehdään töitä koko ajan.

Seuraava lähijakso on 14.12. Varkaudessa.