Biotalousosaamista kansallisesti ja kansainvälisesti

Juuri päättyneessä biotalousosaamisen kehittämishankkeessa tavoitettiin yli 500 biotalouteen kytkeytyvää henkilöä. Hankkeen myötä on lisätty Itä-Suomen näkyvyyttä biotalouden aktiivisena toimijana ja kouluttajana.

Tässä blogissa kerromme ”Itä-Suomen kansainvälisen biotalousosaamisen kehittäminen työelämälähtöisen jatkuvan oppimisen keinoin” -hankkeen, tuttavallisemmin Join-bioerkon, tuloksista. Hanke alkoi elokuussa 2020 ja päättyi joulukuussa 2022. Toteuttajina Itä-Suomen yliopisto, Karelia-amk ja Savonia-amk. Kerrataan ensin hankkeen tavoitteet. Hankkeen tavoitteena on ollut parantaa kasvavalla biotalousalalla jatkuvan oppimisen koulutustarjontaa sekä kehittää koulutuksen työelämälähtöisyyttä niin pedagogisesti kuin substanssin osalta. Keskeisimpinä tavoitteina ovat olleet:

  • Biotalouden erikoistumiskoulutuksen ja siitä johdannaisten jatkuvan koulutuksen muotojen kehittäminen alueen työelämän tarpeisiin.
  • Biotalousosaamisverkoston luominen ja kytkeminen olemassa oleviin klustereihin sekä biotalouden koulutukseen.
  • Koulutuksen ja yritysyhteistyön kansainvälisyyden kasvattaminen biotalouden ja jatkuvan oppimisen koulutusvientikokeiluiden kautta.

Biotalouden erikoistumiskoulutus (bioerko)

Biotalouden erikoistumiskoulutus on tarjonnut yli 50 biotalouden eri alojen osaajille mahdollisuuden syventää asiantuntijuuttaan biotaloudessa. Bioerko on laajuudeltaan 30 opintopistettä ja sen toteutuksessa on otettu huomioon opiskelijoiden tarpeet joustavaan opiskeluun sekä tarjottu mahdollisuuksia verkostoitua yhteisten tapaamisten aikana. Bioerkon opiskelijapalautteessa on korostunut verkostojen luomisen merkitys ja kiitosta on saanut koulutuksen hyvä yhteishenki. Koulutuksen järjestäjinä olemme onnistuneet tiivistämään yhteistyötä korkeakoulujen välillä ja oppineet toisiltamme hyviä käytänteitä.

Bioerkon toteutuksen myötä tunnistettiin tarve pienempiin jatkuvan oppimisen koulutuskokonaisuuksiin. Aikuisopiskelijoilla opiskeluun käytettävissä oleva aika on usein hyvin rajallista työn ja muiden arjen toimintojen vuoksi ja siksi laajojen koulutuskokonaisuuksien opiskelu voi olla haasteellista. Hankkeen aikana pilotoimme mm. ”Biotalouden liiketoiminnan palvelumuotoilu” -koulutuksen, koulutuswebinaarin aiheesta ”Metsäsuunnittelu nyt ja tulevaisuudessa” sekä opintojakson ”Energiamurros ja biotalous”. Bioerkon opintokokonaisuudesta on jatkossa opiskeltavissa esim. Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa ”Metsäbiotalouden ennakointi ja innovaatiot” -opintojakso sekä Karelia-amk:n avoimessa opintotarjonnassa ”Energiamurros ja biotalous” -opintojakso. Korkeakoulujen avoin väylä sekä täydennyskoulutus tarjoavat erittäin monipuolisia kokonaisuuksia osaamisen kehittämiseen.

Biotalouden osaamisverkostot

Biotalouden osaamisverkoston tarkoituksena on lisätä itäsuomalaisten yritysten, oppilaitosten ja asiantuntijoiden osaamista biotalouden eri toimialoilla. Biotalouden osaamisverkoston luonteviksi toiminta-alustoiksi on tunnistettu olemassa olevat ekosysteemit Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa: GreenHub sekä Pohjois-Savon Bio- ja kiertotalouden ekosysteemi , jotka tavoittelevat tutkimuksen, yrityskehittämisen sekä koulutuksen yhteistyötä. Koulutuksellisen näkökulman yhdistäminen vahvistaa olemassa olevien ekosysteemien toimintaa.

Hankkeen aikana verkostomainen toimintamalli on koostunut monesta palasesta, joita ovat biotalouden erikoistumiskoulutusopintoihin osallistuneet opiskelijat, heidän työelämämentorinsa, bioerkon korkeakoulumentorit, eri tilaisuuksiin ja tapahtumiin osallistuneet yritykset, sidosryhmät sekä eri viestintäkanavissa tavoitetut henkilöt.

Osana biotalouden erikoistumiskoulutusta kehitettiin myös mentorointimallia. Mentorointi ja mentorit ovat olleet yksi oleellinen osa biotalouden osaamisverkoston toimintaa. Mentoreina ovat toimineet korkeakoulujen ja yritysten edustajat, jotka ovat olleet opiskelijoiden tukena ja omalta osalta mukana rakentamassa monipuolista biotalouden osaamisverkostoa.

Hankkeen aikana järjestettiin 12 kertaa virtuaaliset aamukahvit biotalouden eri teemoista tavoittaen yli 280 henkilöä. Aamukahvit olivat kestoltaan noin tunnin mittaisia. COVID-19 pandemian vuoksi aamukahvit päädyttiin järjestämään etänä, mutta toisaalta näin tavoitettiin monipuolisempi joukko aiheista kiinnostuneita Suomesta ja kansainvälisesti. Virtuaaliaamukahvit koettiin siis hyväksi tavaksi tavoittaa biotalouden toimijoita sekä välittää laaja-alaisesti tietoa biotaloudesta. Verkostoitumisen näkökulmasta järjestettiin myös kolme koulutusmatkaa, joiden teemoina olivat biohiilen tuotanto, myyntiorganisaatiot sekä kehittämisympäristöt ja biokaasun lähituotanto maatilakokoluokassa.

Kansainvälinen yhteistyö biotalouden edistämiseksi

Kestävää tulevaisuutta tavoitellessa tarvitaan myös kansainvälistä yhteistyötä. Join-bioerko -hankkeen aikana vahvistimme yhteistyötä Uruguayhin ja Chileen. Vierailimme molemmissa maissa perehtyäksemme tarkemmin paikalliseen biotalouteen. Uruguayssa olemme tehneet yhteistyötä Universidad Tecnológica del Uruguayn (UTEC) kanssa ja järjestäneet kaksi webinaaria, joissa perehdyttiin biotalouteen ja puurakentamiseen. Chileläisten yhteistyöyliopistojen (Universidad Católica del Maule, Universidad de Talca, Universidad de Concepción, Universidad Austral de Chile) kanssa järjestimme myös webinaareja ja lisäksi verkkokurssin. Kansainvälisen yhteistyön tavoitteena on luoda mahdollisuuksia mm. opiskelija- ja henkilökuntavaihtoon, yhteisten koulutuskokonaisuuksien järjestämiseen, TKI-yhteistyöhön sekä työelämäyhteistyön kautta edistää biotalousalan yritysten kansainvälistymistä.

Yhteistyö jatkuu

Join-bioerko -hankkeen sekä aiemman Is-bioerko -hankkeen avulla on edistetty Itä-Suomen näkyvyyttä biotalouden osaamiskeskittymänä, vahvistettu biotalousalan yhteistyötä alueella sekä luotu mahdollisuuksia monenlaiseen koulutus- ja TKI-yhteistyöhön. Tämän lisäksi olemme kouluttaneet useita biotalouden parissa ja sen rajapinnoilla toimivia henkilöitä ympäri Suomen sekä kansainvälisesti. Hankkeiden tapahtumista ja toteutuksista on vuosina 2018-2022 kirjoitettu blogeja, joihin perehtymisessä voi käyttää apuna kategorisointia aihealueiden mukaan. Kolmen korkeakoulun yhteistyö Itä-Suomessa jatkuu monella tasolla kestävän ja valoisan tulevaisuuden hyväksi.

Kiitämme hankkeen rahoittajaa Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta (Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto)

Pääkirjoittajat:
Piritta Torssonen, Laura Tomppo, Itä-Suomen yliopisto
Sini Rantanen, Karelia-ammattikorkeakoulu
Kasperi Vuorikari, Savonia-ammattikorkeakoulu

Muu projektitiimi:
Itä-Suomen yliopisto: Jukka Tikkanen, Reijo Lappalainen, Isabel Muñoz, Senni Pykäläinen, Mikko Selenius,
Karelia-ammattikorkeakoulu: Anniina Kontiokorpi, Kaija Saramäki, Kim Blomqvist
Savonia-ammattikorkeakoulu: Harri Auvinen, Tanja Pentinsaari, Anne Vartiainen, Jani Bergström

Euroopan unioni, Euroopan sosiaalirahasto, logo.
Vipuvoimaa EU:lta -logo.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus -logo.
Opetus- ja kulttuuriministeriön logo.